Presidenttien veneet avaavat Forum Marinumin syyskauden

Itsenäisyyden juhlavuonna merikeskus Forum Marinumissa syvennytään valtion päämiesten historiaan uudenlaisesta näkökulmasta, veneilyn kautta. Kultaranta-nimiset veneet ovat palvelleet presidenttien vesillä liikkumista virka- ja virkistystarkoituksessa jo vuodesta 1921. Kekkonen kalasti, Koivisto pelasi miehistön kanssa lentopalloa, Halonen suhtautui joustavasti sotilasetikettiin.

 

Vuosien aikana presidenteillä on ollut huvi- ja edustustarkoituksiin kaikkiaan kahdeksan Kultaranta-venettä. ”Kaikissa Kultarannoissa on ollut kaksihenkinen merivoimien miehistö. Päällikön ja konepäällikön lisäksi miehistöön kuuluu vaihteleva määrä varusmiehiä, turvamiehiä ja adjutantteja” Forum Marinumin amanuenssi Jarmo Saarinen kertoo.

 

Forum Marinumin tuottamassa näyttelyssä esitellään kaikki Kultaranta -veneet vuosikymmenten varrelta, ja kaksi ensimmäistä 1920-luvun mahonkikaunotarta on saatu lainaksi näyttelysaliin. Forum Marinumin omiin kokoelmiin kuuluva, Mauno Koiviston käytössä ollut Kultaranta VII tuodaan myös näytille Linnanpuomin näyttelyrakennuksen eteen. Presidentti Koivisto sai vuonna 1983 käyttöönsä Kultaranta VII:n, jota voitiin tarpeen vaatiessa käyttää myös ambulanssiveneenä.

 

Koiviston aikana Kultarannan miehistö pääsi venymään lentopallopeleissä, mutta myös vaatettamaan arvovieraita. Jarmo Saarisen mukaan ”Kun Koivisto isännöi ja kyyditsi Saksan liittopresidenttiä, presidentit innostuivat kokeilemaan veneen pelastautumispukuja. Herrojen noustua merestä paljastui, että Richard von Weizsäckerin vaatteet olivat läpimärät. Onneksi miehistö lainasi vieraalle kuivat loppupäiväksi.”

 

Presidenttien veneretkistä riittää paljon mehukkaita juttuja. Osansa niistä on kuullut myös presidentin tytär Assi Koivisto, joka toimii Forum Marinumin näyttelynavaajana kutsuvierastilaisuudessa.

 

”Kultarantojen hohtoa – presidenttien veneet” -näyttely aukeaa yleisölle keskiviikkona 6.9. klo17. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus tutustua nykyisin tasavallan presidentin käytössä olevaan Kultaranta VIII -alukseen Forum Marinumin laiturissa klo 13 – 19.

Arkisto