VuokkoLaakso

Nainen rautakourien keskellä

Vuokko Laakson laivasisustuksia 
Linnanpuomissa 2.12.2011–28.10.2012   

Vuokko Laakso (s. 1937, nykyisin Vuokko Ranin) ja suunnittelutoimisto Studio Vuokko Laakso
suunnittelivat vuosina 1964–1995 yli viisikymmentä laivasisustusta matkustajalaivoihin,
matkustajarahtilaivoihin, rahtilaivoihin ja erikoisaluksiin. Hän toimi vuosikymmeniä
ennen muuta Finnlines- ja Silja Line -varustamojen sekä Wärtsilän telakan vakituisena
yhteistyökumppanina.

”Ajanjaksoa voidaan pitää suomalaisen laivanrakentamisen menestystarinana.
Sen mahdollisti lahjakkaiden ja ammattitaitoisten osaajien intohimoinen työskentely
yhdessä pitkäjänteisesti, toisiaan hioen ja tietoaan jakaen.”

Vuokko Laakso opiskeli Taideteollisen Korkeakoulun sisustustaiteen osastolla vuosina 1958–1960.
Opintojen jälkeen hän työskenteli sisustusarkkitehtina arkkitehti Aarne Ervin toimistossa vuoteen
1965, jolloin hän perusti oman sisustusarkkitehtitoimiston kollegansa Orvokki Niinirannan kanssa.
Yhteistyökumppanina toimi pitkään myös sisustusarkkitehti Torsten Laakso. Vuodesta 1977 toimisto
on toiminut nimellä Studio Vuokko Laakso Ky.

Studio Vuokko Laakson toiminta oli jo 1970-luvulta lähtien hyvin kansainvälistä: esimerkiksi
Finnlines-varustamolle rakennettiin aluksia Saksassa, Norjassa, Espanjassa ja Puolassa.
Laivasisustusten lisäksi Studio Vuokko Laakso on suunnitellut lukuisia muita julkisia tiloja,
muun muassa hotelleja, kaupungintaloja ja esimerkiksi Jyväskylän yliopiston laitoksia.

Yhteistä Vuokko Laakson suunnittelemille sisustuksille on ollut pyrkimys viihtyisyyteen ja
laadukkuuteen. Hänen laivasisustuksensa ovat tulleet tutuiksi suurille joukoille matkustajia
sekä laivojen miehistöjä. Laivasisustukset ovat olleet myös merkittävä, kansainvälinen osa
suomalaista sisustusarkkitehtuuria ja laivanrakennusteollisuutta.