Parkki Sigyn

Sigyn

Varvintorin edustalla

Sigyn on Suomen ensimmäinen museolaiva, ja yksi turkulaisen Aurajokimaiseman symboleista. Vuonna 1887 ensimmäisen kerran vesille laskettu Sigyn on nykyään ainutlaatuinen alus myös kansainvälisin mittapuin arvioituna. Vastaavaa saman aikakauden puista kauppa-alusta ei ole säilynyt missään muualla maailmassa.

Historiallisen aluksen hankinta koettiin tärkeäksi, sillä Turkuun oli perustettu merihistoriallinen museo Åbo Akademin toimesta. Alus vihittiin juhlallisesti Aurajoessa, lähellä vielä rakenteilla ollutta Martinsiltaa. Yleisölle Sigyn avattiin 8.7.1939.

Sigyn oli 1960-luvun alussa edustavassa kunnossa, mutta vähitellen havahduttiin laivan vaikeaan rakenteellisiinn ongelmiin. Laiva telakoitiin 1970-luvun alussa, sillä kölin taipuma oli aiheuttanut hankalan ”kissanselkäilmiön. 1980-luku meni ylläpidon ja suunnittelun merkeissä. Laiva telakoitiin Turussa 1987 aluksen täyttäessä 100 vuotta. 1990-luvun alussa tehtiin kauaskantoinen päätös sijoittaa Sigyn uivaan telakkaan, mikä mahdollisti uudella tavalla aluksesta huolehtimisen. Vuonna 1994 myös hallinnolliset asiat muuttuivat, kun laivan omistus siirtyi Åbo Akademin säätiöltä vastaperustetulle Sigyn-säätiölle. Vuosien 1998 – 2001 aikana Sigyn oli telakkansa varassa peruskorjattavana Maarianhaminassa.

Nykyisin kaikki korjaukset tehdään alkuperäisiä työmenetelmiä noudattaen sekä perinteisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen. Kesäisin yleisöllä on mahdollisuus tutustua aluksen alkuperäisiin rakenteisiin, joiden ymmärtämiseen oivasti johdattaa laivalla jatkuvasti työskentelevien 2-3 miehen tekemä käytännön työn seuraaminen. Parasta Sigynillä on heittäytyä mielikuvien vietäväksi, ja kuvitella millaista elämää jo 130 vuotta sitten seilanneen purjealuksen matkoilla on koettu.

Faktaa

Rakennusvuosi 1887
Pituus 57,5 m
Leveys 9,0 m
Syväys 4,0 m
BRT 378 t
Purjeala 1000 m²