Salonkivene Bonito

Bonito on kulttuurihistoriallisesti merkittävä lajinsa ja aikakautensa edustaja.  Se on eräs harvoista tähän päivään asti säilyneistä suomalaisista salonkiveneistä, ja myös yksi harvoja tähän päivään saakka säilyneitä Turun Veneveistämöllä rakennettuja moottoriveneitä. Alus on tarkoitus saada entisöityä ja se tulee palaamaan takaisin Turun saaristoon kulttuurimaisemaa rikastuttamaan. Samalla alus tulee muistuttamaan siitä hienosta entisten aikojen veneenrakennusperinteestä, joka nykyään toteutuu Turussa hieman suuremmissa aluksissa. Ajatuksena on, että kaikki turkulaiset ja Turussa vierailevat pääsevät näkemään aidon, turkulaisen veneenrakennustaidon huipputyönäytteen Turun saaristossa sekä Turun sydämessä, Aurajoessa.

 

 

Vuonna 1921 valmistui Åbo Båtvarfilla, eli Turun Veneveistämöllä Bruno Westinin suunnittelema mahonkinen salonkivene. Uudenkarhean mahonkikaunottaren keulassa molemmin puolin komeilivat kiiltävät, messinkiset kirjaimet, jotka muodostivat nimen Bonito. 12-metriä pitkä alus koostuu etuosan konehuoneesta makuulavereineen, ohjaustilasta, salongista nukkumapaikkoineen ja keittiötiloineen sekä takaosan krogiverannasta.

 

Boniton tilasi turkulaisen ahtausliikkeen A. E. Ericksonin johtaja, Anton Edvin Erickson. Ericksonilla oli Ruissalon Kuuvannokassa huvila, jonka laiturissa Bonito olikin tuttu näky. Alus palveli Ericksonin käytössä aina vuoteen 1948 saakka, jolloin Turun saaristossa raivosi yksi vuosisadan pahimmista myrskyistä. Myrsky riepotteli myös Bonitoa, jonka pohja vaurioitui veneen paiskauduttua rantakalliota vasten.

 

Ericksonilta alus siirtyi polkupyörätehdas Pyrkijän toimitusjohtajalle ja Foto Ab:n perustajalle, teollisuusneuvos Mauno Rainnolle. Rainto kunnostutti Boniton pohjan ja alus sai uuden kotipaikan tämän kesähuvilalta Paraisilta, Svartholmin saaresta. Rainto vaikutti Turun Pursiseurassa ja oli mukana useassa seuran hallituksessa. Valitettavasti Rainto ehti nauttia veneestä vain muutaman vuoden, sillä olympiavuonna 1952 hän menehtyi tapaturmaisesti.

 

 

 

 

 

 

Bonito löytökunnossaan vuonna 2009

Bonito kunnostetaan vaiheittain. Alus on saanut Museovirastolta tukea kunnostukseen, mikä olikin alkusysäys hankkeen käynnistämiseksi. Boniton kunnostus aloitettiin syksyllä 2017 Forum Marinumin tiloissa ja kunnostuksen toteuttaa veneveistäjä Juha Suorsa. Museovieraat pääsevät seuraamaan kunnostuksen etenemistä näyttelyn puolella.

Lisää kunnostushankeesta:

https://www.salonkivenebonito.fi

https://www.facebook.com/salonkivenebonito

 

 

Rainnon perikunnalta Bonito siirtyi tämän naapurille ja hyvälle ystävälle, Turun Pursiseuran pitkäaikaisimmalle kommodorille, varatuomari Olli Tulenheimolle. Tulenheimo oli mm. Sammon ja Turun Suomalaisen Säästöpankin hallituksissa sekä Turun Teatterin johtokunnassa. Asianajajana yli 50 vuotta toiminut Tulenheimo oli vuonna 1919 perustetun Suomen Asianajajaliiton perustajajäsen. Myöhemmin hän toimi myös liiton hallituksen jäsenenä ja Turun osaston johtajana. Hänen veljensä oli Suomen pääministeri Antti Tulenheimo. Turun Pursiseuraa 20-vuotta luotsannut Olli Tulenheimo oli arvostettu kommodori, joka seuransa taloudellisen ahdingon edessä oli henkilökohtaisella varallisuudellaan pelastamassa sitä konkurssilta.

 

Bonito oli Tulenheimon perheellä kovassa käytössä noin kaksikymmentä vuotta ja sillä tehtiin lukuisia ikimuistoisia retkiä ja edustusmatkoja. Tulenheimon mukaan ihmisillä oli aluksen merikelpoisuudesta epäilyjä, mutta Bonito on kuitenkin yllättävän ketterä ja hyvä merivene. Aluksella tehtiin monia pidempiäkin matkoja muun muassa Maarianhaminaan. Alusta käytettiin muun muassa Turun Yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan (TVO) matkoihin. Tulenheimon suvulla Bonito oli noin kaksikymmentä vuotta, aina vuoteen 1971 asti.

 

Bonito oli tuttu näky Turun saaristossa aina 20-luvulta 70-luvulle asti, ja monet paikalliset muistavatkin veneen edelleen. 70-luvun puolessa välissä vene lähti seilaamaan sisävesille. Turusta Bonito myytiin aluksi Lahteen ja sen jälkeen Jyväskylän seudulle, jossa se seilasi Päijänteellä. Takaisin Turkuun Boniton tie kulki vuonna 2009, kun alus löytyi huonossa kunnossa jään ja lumen peitossa Somerolta. Sinne se oli päätynyt ilmeisesti 90-luvulla. Bonito oli vielä siinä kunnossa, että veneen löytäneet Esko ja Jani Vahto näkivät veneen pelastamiseksi vielä toivoa. Alus siirrettiin sisätiloihin odottamaan tarvittavaa kunnostuksen vaatimaa rahoitusta.

 

Bonito odottaa kuljetusta Forum Marinumille. Kuva: Antero Lynne