la 15.8.2026 - 16.8.2026
Meri tulee kaupunkiin!
Kesä huipentuu Turussa 15.-16.8.2026, kun Forum Marinum yhteistyökumppaneineen järjestää Meri tulee kaupunkiin -tapahtuman!
Merellinen tapahtumaviikonloppu järjestetään nyt toista kertaa. Tänä vuonna tapahtuman vetonauloiksi saapuvat historialliset höyryalukset, jotka ovat maksutta avoinna yleisölle.
Tapahtumassa ihasteltaviin suurempiin aluksiin lukeutuvat s/s Lokki ja s/s Turso. Forum Marinumin omaan museolaivastoon lukeutuva höyryhinaaja Vetäjä V on itseoikeutetusti omalla paikallaan ja yleisön tutustuttavissa. Pienempiä höyrysluuppeja saadaan Turkuun eri puolilta Järvi-Suomea kaikkiaan kymmenkunta. Alusten yhteentuomisessa kantavana voimana ja yhteistyökumppanina toimii Suomen Höyrypursiseura ry.
Viime vuoden tapaan kaksipäiväinen tapahtuma tarjoilee kiinnostavien alusten lisäksi maksuttomia musiikkikonsertteja, rentoa yhdessäoloa, perheystävällistä tekemistä sekä kiireetöntä museosisällöistä nauttimista. Lauantaina oman mausteensa vilkkaan kaupunkitapahtuman tunnelmaan tuo Paavo Nurmi -maraton, jonka reitti kulkee merikeskuksemme välittömässä läheisyydessä. Merellisten elämysten ohella voit siis kannustaa juoksijoita! Tapahtumapäivistä erityisesti sunnuntai on suunnattu lapsiperheille, mutta kaikenikäisiä inspiroivaa koettavaa on tarjolla koko viikonlopun ajan.
Forum Marinumin omat museolaivat ja näyttelyt ovat avoinna klo 10-18 museon pääsylipulla. Museolaivat ovat viimeistä viikonloppuaan auki yleisölle, joten tapahtuma huipentaa samalla koko Forum Marinumin kesäkauden 2026!
Tapahtumassa mukana:

PERJANTAI 14.8.2026
10–15: Seminaari, Forum Marinum, auditorio Ruuma
Suomen Höyrypursiseuran järjestämässä kaikille avoimessa seminaarissa perehdytään perinnelaivojen tilanteeseen Suomessa kokonaisvaltaisesti: ohjelmassa käsitellään höyrytekniikkaa, kattilan hoitoa, ympäristöasioita sekä lainsäädäntöä ja viranomaisten roolia. Päivä sisältää esityksiä mm. Suomen Höyrypursiseuralta ja Museovirastolta.
18.30 Laivaston soittokunta
maksuton yleisökonsertti Suomen Joutsenen edustalla

LAUANTAI 15.8. klo 11 – 17.30
Päivän tapahtumat juontaa Miia Rosala
LAVAOHJELMA SUOMEN JOUTSENEN EDUSTALLA
KONSERTIT – Puhallinmusiikkia aallokon kutsuessa!
12.00 Raision VPK:n soittokunta
13.00 Nousteprassi
14.00 Turun Metsänkävijäin Soittokunta
15.00 Turun Työväenyhdistyksen Soittokunta
16.00 Sohon Torwet
17.00 Turun konservatorion Aura Brass Band
Puhallinmusiikkikonsertit koordinoi Turun konservatorio
LAIVAT & AURAJOKI
9–12: Regattapurjehdus (laivat pois laiturista)
11.00 Pikkuföriristeily levittää iloista torvisoittoa Aurajoen rannoille. Kaupunkilaisten herättely juhlaan!
Soittajina Tuubankesyttäjät
12.00 Höyrylaivojen yhteisvislaus laivojen avautumisen merkiksi!
12–16: Höyrylaivat maksutta avoinna yleisölle
12-15 Koe laivat ja merellinen korttelimme myös joesta! Låna-veneet kuljettavat yleisöä maksutta Forum Marinumin pienvenelaiturin ja Varvintorin lähellä sijaitsevan Vipumajakan välillä. Hop on, hop off!
PIHA-ALUE
–Suomen Höyrypursiseura ry jäsenistöä tavattavissa ja toiminnan esittelyä
–Turun Seudun Mobilistit käyttävät wanhoja maamoottereita. Yleisölle esitellään näiden perinteisten voimanlähteiden toimintaperiaatetta ja käyttökulttuuria.
–Eläköön Terva! -yhdistys havainnollistaa tervan valmistusta ja sen kulttuurihistoriaa
–Juha Nyman esittelee aurinkosähkövenettä vm. 1995 ja näyttää, miten venerakentaja hyödyntää höyryä puuosien taivuttamisessa.
-Veneenrakentaja Marko Elokangas esittelee kädentaitojaan ja työn alla olevaa venettään
-Forum Marinumin museokokoelman veneitä näytillä
–Mikko Snellman Ropeworks perehdyttää köysien ja solmujen saloihin
-Laadukkaita käsitöitä ja merihenkisiä hankintoja Oonan Saaristopajasta
-Forum Marinumin toimintapisteillä voit kokeilla mm. merikeppihevosia, tatuoida ihoosi Suomen Joutsenen kuvan, osallistua arvontaan sekä kokeilla hauskoja pihapelejä!

SUNNUNTAI 16.8. Klo 11–16
Päivän tapahtumat juontaa Miia Rosala
LAVAOHJELMA SUOMEN JOUTSENEN EDUSTALLA
11.00 Muumien meriseikkailu
11.30 Koko perheen merellinen sirkusseikkailu
12.00 Turun VPK:n puhallinorkesteri
13.00 Muumien meriseikkailu
13.30 Koko perheen merellinen sirkusseikkailu
14.00 Maarian VPK:n soittokunnan jazz-osasto
15.00 Sinilevä Ensemble
Puhallinmusiikkikonsertit koordinoi Turun konservatorio
HÖYRYLAIVAT & AURAJOKI
11.00 Pikkuföriristeily levittää iloista torvisoittoa Aurajoen rannoille. Kaupunkilaisten herättely juhlaan!
Soittajina Turun VPK:n janonsammutusosaston Torwikryptikko
11–14: Höyrylaivat maksutta avoinna yleisölle
12-15 Koe laivat ja merellinen korttelimme myös joesta! Låna-veneet kuljettavat yleisöä maksutta Forum Marinumin pienvenelaiturin ja Varvintorin lähellä sijaitsevan Vipumajakan välillä. Hop on, hop off!
PIHA-ALUE
–Suomen Höyrypursiseura ry jäsenistöä tavattavissa ja toiminnan esittelyä
–Turun Seudun Mobilistit käyttävät wanhoja maamoottereita. Yleisölle esitellään näiden perinteisten voimanlähteiden toimintaperiaatetta ja käyttökulttuuria.
–Eläköön Terva! -yhdistys havainnollistaa tervan valmistusta ja sen kulttuurihistoriaa
–Juha Nyman esittelee aurinkosähkövenettä vm. 1995 ja näyttää, miten venerakentaja hyödyntää höyryä puuosien taivuttamisessa.
-Veneenrakentaja Marko Elokangas esittelee kädentaitojaan ja työn alla olevaa venettään
-Forum Marinumin museokokoelman veneitä näytillä
–Mikko Snellman Ropeworks perehdyttää köysien ja solmujen saloihin
-Laadukkaita käsitöitä ja merihenkisiä hankintoja Oonan Saaristopajasta
–Turun VPK:n kalustoesittely klo 12.30-14.00
-Kasvomaalari Irina Lonska ilahduttaa taidokkailla maalauksillaan klo 11-15
-Forum Marinumin toimintapisteillä voit kokeilla mm. merikeppihevosia, tatuoida ihoosi Suomen Joutsenen kuvan, osallistua arvontaan sekä kokeilla hauskoja pihapelejä!
-Kollaasikalat – askartele oma meren asukki! Millainen kala sinun meressäsi ui? Tule askartelemaan värikäs kollaasikala tai muu hauska merenelävä erilaisista papereista ja materiaaleista. Valmiin työn voi kiinnittää jäätelötikkuun ja tehdä siitä kalanuken – ehkä se pääsee kertomaan meriseikkailuistaan tai esittämään pienen näytelmän! Maksuton työpaja klo 12-15 sopii kaikenikäisille lapsille, eikä aiempaa askartelukokemusta tarvita. Tule mukaan päästämään mielikuvitus pinnan alle!

MERI TULEE KAUPUNKIIN – TULE SINÄKIN!


