Forum Marinumin kesän avajaisviikonloppu 7.-9.6.

Perjantaina 7.6.2024

Forum Marinumin kesän avajaisviikonloppu 7.-9.6.

Forum Marinumin museolaivat Suomen Joutsen, tykkivene Karjala ja miinalaiva Keihässalmi avaavat kesäkautensa ollen avoinna merikeskuksen muiden näyttelyiden kanssa klo 10 – 18. Parkki Sigynillä Varvintorin laidalla pääsee vierailemaan oppaan johdatuksella klo 11, 14 ja 16.

Viikonlopun aikana naapurissamme Turun Linnan puistossa vietetään Kesärauha-festivaalia, joten merikorttelimme alue sykkii jaettuja kulttuurisisältöjä ja iloisia kohtaamisia koko viikonlopun ajan!

 

 

YHTEISÖLLISTÄ MAALAUSTAIDETTA

 

Yhteisöllinen pop-up- maalaustapahtuma järjestetään osana Forum Marinumin kesän avajaisviikonloppua 7.–9.6. klo 12–18.

EDIT. Sateisen sääennusteen vuoksi kesän avajaisviikonlopun maalaustapahtumallinen osuus siirtyy viikolla. Uusi aika yhteisölliselle maalaukselle on 15.-16.6. klo 12-18. Muu ohjelmamme 7.-8.6. toteutuu suunnitellusti. 

Kolmipäiväisessä ”Leijuvat levät ja liikkuvat eliöt”  pop-up -taiteen tapahtumassa Forum Marinumin edustan asfalttiin maalataan Itämerestä vaikutteita saava teos. Maalaus toteutetaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa kuvataiteilija Jenni Rutasen opastuksella.

Tapahtumassa pääsee tutkimaan ja maalaamaan Itämeren erityisissä olosuhteissa eläviä eliölajeja ja leviä. Kaupunkilaiset lapsista vanhuksiin ovat tervetulleita maalaamaan yhteistä teosta ja viettämään aikaa pala palalta rakentuvan teoksen äärelle. Aikaisempaa maalauskokemusta ei tarvita, kuviot maalataan asfalttiin sabluunoiden avulla.

Kutsumme kaikki yhdessä toteuttamaan merellistä ja viihtyisää kaupunkitilaa!

Yhteisömaalaustapahtuma on osa Turun kaupungin pop-up-taiteen ohjelmaa. Maalaus tulee osaksi Forum Marinumin edustalle syntyvää vehreämpää ja viihtyisämpää aluetta, jonne istutetaan puita kasvatuslaatikoissa ja tuodaan penkkejä oleskelua varten.

 

 

YLEISÖOPASTUS

 

Forum Marinumin uusi ulkoilmaopastus esittelee merikorttelia kokonaisuutena ja elävänä kaupunkitilana. Kortteliopastus tapahtumaviikonlopun perjantaina ja lauantaina klo 14.30 (kesto 30.min) Osallistuminen on ilmaista ja avointa kaikille, lähdöt pihan vaaleanpunaiselta lippukioskiltamme.

HUOM! Sekä Sigynin kierroksilla että kortteliopastuksilla säävaraus.

 

 

 

SAMPPANJABAARI & TAIDETTA SUOMEN JOUTSENELLA

 

Fregatti Suomen Joutsenella palvelee ravintola Göranin samppanjabaari perjantaina ja lauantaina klo 15-18. Ota ystäväsi mukaan ja nauti lasillinen ikonisen kansallisaarteen kesäisellä kannella.

 

Merisiskot -kollektiivin Meren uusi kerros -näyttely elävöittää koko kesän Suomen Joutsenta. Näyttely koostuu kymmenestä installaatiosta, jotka levittäytyvät eri puolille laivaa. Kyseessä on paikkasidonnainen sarja teoksia, joissa on tutkittu laivaa, haastateltu merimuseon tutkijaa ja sukellettu meren eri kerroksiin. Merisiskot-ryhmään kuuluvat kuvataiteilija Kati Immonen, taiteen tutkija Mari Krappala, kuvataiteilija Elina Ruohonen ja kuvataiteilija Tiina Vainio.

 

Laivan välikannella Mennään merille -näyttely puolestaan tarjoaa ihasteltavaksi taideteoksia 4-13 vuotiailta KONSTa Turun Seudun Kuvataidekoulun oppilailta. Monin eri tekniikoin toteutettujen teoksien aiheina ovat meri, saaristo ja purjelaivat.

< Lisää tapahtumia