SEATELL — datainstallaatio tuo meren äänen Ruisrockiin

pe 4.7.2025

SEATELL — datainstallaatio tuo meren äänen Ruisrockiin

Mitä tapahtuisi, jos ihminen ja luonto puhuisivat yhteistä kieltä? Ruisrockin yleisö pääsee tänä kesänä kuuntelemaan toisenlaista artistia – Itämerta itseään. Pidä Saaristo Siistinä ry:n, Turun AMK:n Valmistustekniikan tutkimusryhmän ja Vesien- ja ympäristönsuojelun tutkimusryhmän sekä Forum Marinumin Meidän meremme -hankkeen yhteistyössä on valmistunut SEATELL -teos, joka kertoo Itämeren tilasta datan, teknologian ja taiteen keinoin festivaalin ajan 4.–6.7. klo. 13–20.   

– Olemme halunneet luoda tilan, jossa Itämeren viestiä pysähtyy oikeasti kuuntelemaan. Lapsuudesta tuttu hetki ja rituaali, simpukan kuuntelu, muuttuu teknologian avulla yllättäväksi ja henkilökohtaiseksi hetkeksi pohtia omaa luontosuhdettaan ja Itämeren tilaa. Teknologian avulla pystymme tekemään abstrakteista ideoista, kuten luonnon kanssa jaetusta kielestä, konkreettista ja koettavaa, kertoo Akseli Kouvo, yksi teoksen suunnittelijoista.

Kun festarikävijä painaa simpukan korvaansa vasten, hän kuulee paikalliseen ja reaaliaikaiseen ympäristödataan pohjautuvan, tekoälyllä luodun lyhyen viestin. Teoksen käyttöliittymä on lapsuuden kesistä tuttu, ja viesti ajankohtaisempi kuin koskaan.

– Nykyään luonnon tilasta on tarjolla valtavan paljon tietoa ja dataa. SEATELL kannustaa miettimään, miten teknologiset ratkaisut voisivat tuoda tämän tiedon lähemmäksi ihmistä ja lisätä ympäristötietoisuutta. Se haastaa festarikävijöitä pohtimaan luontosuhdettaan, Kouvo kuvailee ja jatkaa: – Samalla se haastaa tutkimaan uusia tapoja, joilla ympäristöstä voi viestiä.

Tekoäly ei ole teknologiana ongelmaton. Esimerkiksi kielimallien kouluttaminen vaatii suuren määrän energiaa. Teoksen ympäristövaikutukset on pyritty minimoimaan, ja teknologiaa on käytetty harkitusti.

– Teos ei ole jatkuvasti verkossa. Se generoi viestejä sykleittäin suoran striimauksen sijaan.

Luonto on huutanut apua jo pitkään – ihmisen täytyy kuunnella ja toimia 

SEATELL-teos on osa Pidä Saaristo Siistinä ry:n ympäristökasvatuksellista työtä, joilla halutaan tavoittaa erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Konkreettisen ympäristöhuoltotyön lisäksi ympäristöjärjestö on tunnettu positiiviseen vaikuttamiseen nojaavista viestintäkampanjoistaan, joiden sarjaa SEATELL-teos jatkaa. Samalla teos muistuttaa, että Itämeren hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii jatkuvaa konkreettista työtä ja sen rahoittamista.

– Olemme työskennelleet näiden aiheiden parissa jo yli 55 vuotta, joten meille on tärkeää löytää uusia tapoja kertoa vesistöluonnon tilasta ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. Työryhmä SEATELl-teoksen takana on onnistunut tuomaan Itämeren äänen kuuluviin konkreettisesti ja vaikuttavasti, iloitsee Pidä Saaristo Siistinä ry:n viestintäpäällikkö Veera Säilä.

– Teos tarjoaa festarikävijälle ainutlaatuisen mahdollisuuden pohtia omaa suhdettaan mereen ja luontoon. Samalla se antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa lähiluontonsa tilaan esimerkiksi lahjoittamalla ja valitsemalla kestävämpiä toimintatapoja vesillä ja rannoilla virkistäytyessään, Säilä jatkaa.

Yhteistyössä toteutettu SEATELL -teos tulee muuttamaan talveksi Forum Marinumin tiloihin, jossa meren ajankohtaisia viestejä voi käydä kuuntelemassa ympäri vuoden. Simpukka on toteutettu osana Forum Marinumin Meidän meremme -hanketta, jonka tavoitteena on monialaisten kokeilujen kautta kannustaa ihmisiä tutkimaan omaa merisuhdettaan ja toimimaan meren puolesta.

Työryhmä: Antti Partanen, Akseli Kouvo, Kuisma Väänänen, Oskari Pelli, Juho Norokytö.

Lisätietoa:

Akseli Kouvo
SEATELL-teos
+35850469330

Veera Säilä
viestintäpäällikkö
Pidä Saaristo Siistinä ry
veera.saila@pssry.fi

Heidi Vanhanen
Meidän meremme -hanke, Forum Marinum
heidi.vanhanen@forum-marinum.fi

 

 

Kuva: Akseli Kouvo

< Lisää uutisia