Sigynin selvityshankkeen raportti luettavissa

pe 14.3.2025

Sigynin selvityshankkeen raportti luettavissa

Museolaiva Sigynin tilannetta pohtinut selvityshanke on valmistunut. Vuoden 2024 aikana toteutettua selvityshanketta johti projektipäällikkönä KT, dos. Manne Kallio. Työhön osallistui lisäksi useita kymmeniä laiva- ja museoasiantuntijoita. Osana kokonaisuutta myös yleisöllä oli mahdollisuus kertoa monin eri tavoin laivan merkityksestä ja siihen liittyvistä kokemuksista.

Hankkeen tuloksena syntynyt perusteellinen raportti on nyt kaikkien luettavissa:

Sigyn_selvityshankeraportti 2025

Raportti tarkastelee laajasti Sigynin mahdollisia tulevaisuuksia ja osoittaa kansainvälisen vertailun kautta Sigynin todella olevan maailman viimeinen vastaavanlainen alus.

Raportti suosittaa vahvasti laivan nostamista joesta Forum Marinumin alueelle, omaan rakennukseensa. Suosituksena on kansainvälisen tason ratkaisu: perusteellinen korjaushanke ja uudenlainen museolaivakonsepti, joka toimisi samalla merellisen Turun vetovoimatekijänä ja maamerkkinä.

Sigyn ei ole vitriiniin laitettava museoesine, vaan aikansa symboli, joka samalla elää ja uudistuu ajan myötä” toteaa Sigynin selvityshankkeen projektipäällikkö Manne Kallio.

Työ jatkuu kohti päätöksentekoprosessia ja resurssien arvioimista.

 

Lisätiedot:

Forum Marinumin toimitusjohtaja, Museoalus Sigynin säätiön asiamies, Ulla Teräs
puh. 050 342 4500
ulla.teras@forum-marinum.fi

 

Selvityshankkeen projektipäällikkö, KT, dos. Manne Kallio
puh. 040 076 3638
manne.kallio@forum-marinum.fi

< Lisää uutisia