ti 13.5.2025
Fokuksessa forummarinumilainen: laivamestari Perttu Mäkinen
Perttu Mäkinen valittiin henkilökunnan äänestyksessä vuoden 2024 forummarinumilaiseksi. Perttu tunnetaan yllättävienkin haasteiden edessä järkähtämättömästä rauhallisuudestaan. ”Muut säntäilevät, Perttu hoitaa homman kuin homman tyynen viileästi”, työkaverit kiittelevät Perttua.
Selvitetäänpä vähän tarkemmin, mikä tämä laivamestari oikein on miehiään.
Miten päädyit Suomen Joutsenen laivamestariksi?
– Minulla oli vajaat kymmenen vuotta oma puuvenealan yritys, jossa tein lähinnä korjauksia. Tein myös Forum Marinumille satunnaisia näyttelynrakennustöitä. Sain määräaikaisen pestin yrittäjänä Sigynille, kun se oli remontissa Ruissalon telakalla. Minut siis jo vähän tunnettiin, ennen kuin hain laivamestariksi.
– Paikka tuli hakuun, kun edeltäjäni oli jäämässä eläkkeelle. Ensin ei tullut mieleenikään hakea. En ollut ikinä kuvitellut, että sellainen olisi mahdollista. Sitä paitsi viihdyin yrittäjänä, mikä osaltaan jarrutti hakemuksen lähettämistä. Sain kuitenkin rohkaisevaa kannustusta, ja mietin, ettei tällaista työpaikkaa tule ehkä enää ikinä tarjolle minun työurani aikana. Hain sitten.
– Pääsykokeeseen kuului haastattelu ja kiipeilykoe. Ei siinä kovin korkealle vaadittu menemään, ensimmäiselle märssylavalle. Kyllä sekin riitti karsimaan korkeita paikkoja pelkäävät. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Aloitin työt Suomen Joutsenen laivamestarina toukokuussa 2020.
Miltä laivamestarin työpäivä näyttää tänään?
– Suomen Joutsenella on käynnissä takilaremontti. Keulamasto ja -puomi ovat olleet huollossa talven yli. Keulapuomi ja osa keulamaston takiloinnista palaavat takaisin paikoilleen parin viikon kuluttua, jolloin vantit – eli mastoa tukevat vaijerit – nostetaan paikoilleen ja kiristetään. Tänään suunnittelemme nostoa ja keulapuomin varustelua.
– Päivät eivät ole toistensa kaltaisia. Vuodenajoilla on merkitystä. Katson aina, millaista säätä päivälle on luvassa, samoin vedenkorkeus on hyvä tietää. Laivaa pitää tarkkailla. Jos tuulee kovaa, laiva voi painua kauas kaijasta. Silloin pitää kiristää kiinnitysköysiä, ettei lankonki roiku tyhjän päällä. Sellaista yleissilmäystä luon useamman kerran päivässä, ettei mitään ihmeellistä pääse tapahtumaan. Tietenkin käynnissä oleva iso remontti vaikuttaa päivittäiseen tekemiseen.
Perttu tarkastelee Suomen Joutsenen verstaalla vastamaalatun märssykorin kuntoa.
Mikä on tärkein projekti tällä hetkellä liittyen Suomen Joutseneen?
– Se on takilaremontti, takilan kunnostus. Edellisestä on jo aikaa, se tehtiin vuosina 1995–1998. Meneillään oleva remontti alkoi viime vuonna, ja valmista pitäisi olla 2028. Tarkoitus on myös uusia osa kansilankuista.
– Kaikki, mikä kannesta ylöspäin törröttää, on takilaa: mastot, raakapuut ja niitä tukevat vaijerit. Ne pitää ottaa alas, mitata paksuus, tarkistaa ja pintakäsitellä. Juuri mitään ei tarvitse uusia, paitsi puiset osat. Mastot ovat terästä. Raakapuiden päiden tumpit, ylimmän maston toppi sekä märssy- ja prammilavat ovat puuta. Haastavinta on tukivaijereiden uudelleenmitoitus. Vaijerit ovat venyneet, ja mastojen asento on muuttunut aikojen kuluessa. Vaijerit pitää kiristää ja virittää uudelleen, jonka jälkeen niiden pituudet mitataan ja säädetään. Se on se jännittävin vaihe, että miten se onnistuu.
– Olemme saaneet tänne huippuasiantuntija Georg Albinuksen Hampurista, johon tutustuimme opintomatkalla. Hänellä on kokemusta muun muassa parkki Pekingin takilan kunnostuksesta, joka on osittain samankaltainen kuin Suomen Joutsenessa. Hän on auliisti jakanut tietämystään, ja on ollut suureksi avuksi meille.
Mikä on parasta työssäsi?
– Monikin asia, mutta jos täytyy valita yksi, niin varmaankin takilan kanssa touhuaminen. Sinne kiipeäminen ja siellä oleminenkin on aika erikoista ja erityistä. Ei minua huippaa, mutta joka kerta sinne on helpompi mennä. Raakapuut ovat erilaisia. Mitä ylemmäs mennään, sitä pienemmäksi ne käyvät, ja kansi alkaa näyttää pienemmältä. Kun menen sinne, olen omassa maailmassani, omassa ulottuvuudessani. Kiireen voi unohtaa, sieltä ei pääse heti alas.
– Kaveri on aina mukana, yksin ei saa kiivetä, tai ainakin toinen tietää, että olen siellä. Kyllä ihmettelen niitä merimiehiä, jotka kiipesivät mastojen korkeuksiin laivan kulkiessa, yön pimeydessäkin. Minullehan se on hyvän kelin hommaa päivänvalossa. Kaikki mahdolliset takilan köydet tervataan muutaman viikon aikana kesällä.
– Isomastoon olen kiivennyt niin ylös kuin pääsee. Se on noin 50 metriä korkea. Ylimmälle röijeliraa´alle olen mennyt. Raaka on maston poikittainen tanko.
Jos kaikki olisi mahdollista, mitä haluaisit tehdä Suomen Joutsenelle?
– Haluaisin kunnostaa kaikki hytit. Olisi hienoa tehdä residenssihytti, jota voisi tarjota museon ystäville tai yhteistyötahoille. Halukkaat voisivat tulla Suomen Joutsenelle asustamaan pieneksi aikaa. Ennallistaisin vielä enemmän, ottaisin 1930-luvun Joutsenen esikuvaksi. Teettäisin purjeita.
Millainen miehistö Suomen Joutsenella on tänä päivänä?
– Normaalitilanteessa meitä on vain kaksi, minä ja puosu Alexey Bogomolov. Tutustuimme, kun Alexey oli Sigynin työmaalla harjoittelijana. Hän opiskeli Venäjän kirjallisuutta, mutta halusi toisenkin ammatin, ja alkoi opiskella veneenrakennusta. Loistava, auringontarkka työkaveri, tulemme erinomaisesti juttuun!
– Olemme saaneet lisävoimia takilan kunnostusprojektiin. Marko Nikula on kokenut ja taitava veneenveistäjä ja laivapuuseppä, hän tuli työvaihtoon Sigyniltä. Eugen Kirjanen on vanha purjelaivan kapteeni. Monitaitoinen, ahkera, käsityötaidoista kiinnostunut tekijä.
– En keksi, miten tämä porukka voisi olla parempi.
Onko pestiisi mahtunut yllätyksiä?
– Ehkä se, kuinka pienellä porukalla täällä saadaan niin paljon aikaiseksi. Arvostan hyvää henkeä, kannustavaa ja arvostavaa työilmapiiriä. Eivät nämä mitään yllätyksiä ole, mutta voisihan olla toisinkin.
Onko sinulla jotain mielenpainuvaa tarinaa liittyen Suomen Joutseneen?
– Edeltäjäni Timo Palovaara perehdytti minua työtehtäviin vuoden verran ennen eläkkeelle jäämistään. Sain perusteellisen käsityksen kaikesta. Läksiäistilaisuudessaan Timo vain tuli ja ilman turhia puheita löi kouraani malspiikin, joka on köysitöissä tarvittava työkalu. Hän oli saanut sen edeltäjältään, eli se on laivamestareiden perintötyökalu. En odottanut yhtään mitään sellaista. Taisin siinä vähän liikuttuakin. On sitten kiva joskus antaa se eteenpäin.
Kruununmakasiinin vintillä on käynnissä köysipaja, jossa Perttu ja muu takilaremontin miehistö kunnostaa Suomen Joutsenen köysiä ja vaijereita.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
– Meillä on puinen purjevene. Purjehdimme mielellämme Ruotsin suuntaan. Edelliskesänä kävimme Gotlannissa. Utöstä suuntasimme suoraan Gotlannin pohjoiskärkeen, ja siitä Ruotsin rannikkoa pitkin takaisin. Olimme matkassa kolmisen viikkoa.
– Aikaa jää muuhunkin. Olen aloittanut kontrabasson soiton. Kolme vuotta on kulunut, ja olen edistynyt, mutta etanan vauhtia. Soitan konservatorion kansanmusiikkiporukassa kerran viikossa.
– Sitten on Affu, meidän kissa. Se on hankala. Emme me sitä veneeseen ota vaan se jää jonkun hoitoon.
Haluatko lähettää terveisiä?
– Äidille pitää aina lähettää terveisiä! Ja museokävijöille tietenkin. Vinkki: tervetuloa keskiviikkoisin Kruununmakasiinin takilapajaan seuraamaan köysien ja vaijereiden kunnostamista perinteisin menetelmin. Kesällä tulee tauko, ja ensi talvena sitten taas jatkamme, kun seuraava masto tulee työn alle. Suomen Joutsen kiinnostaa kaikenikäisiä.
Tutustu Forum Marinumin museoaluksiin